Cover Me - Tilaa duona, triona tai isommalla kokoonpanolla.

COVER ME bändi tarjoaa vauhdikkaita ja hyvällä maulla sovitettuja versioita tutuista kaikkien tuntemista biiseistä. Esityksemme on tyylikäs, energinen ja täynnä mielenkiintoisia biisejä. Tärkeintä meille on se, että jengi oikeasti viihtyy.

Kaikki COVER ME bändin jäsenet ovat aktiiviseseti keikkailevia musiikin ammattilaisia. Keikkakokemusta meillä on yhteensä tuhansien keikkojen verran – maalta ja mereltä. Me osaamme tämän homman ja me tiedämme miten ihmisiä viihdytetään.

Triona olemme näppärä, pieneenkin tilaan sopiva bändi. Intiimin esityksen aika bändin ohjelmistoon on mahdollista vaikuttaa myös livetilanteessa – soitamme mielellämme myös toivebiisejä!

Keikkailemme myös isommalla bilebändillä, joilloin kokoonpanossamme on mukana kosketinsoittaja tai basisti.

Pekka ja Anssi tekevät keikkoja myös duona.

Miten Cover Me syntyi?

COVER ME sai alkunsa Pekan ollessa trubaduurikeikalla laivalla ja Anssi sattui olemaan samalla laivalla soittamassa bändinsä kanssa. Illan aikana Pekka ja Anssi huomasivat, että heistä kumpikin asuivat Järvenpäässä ja duokeikat kiinnostavat. Lyhyen neuvottelun jälkeen päätös oli helppo, lyötiin kättä päälle ja pistettiin duohommat pyörimään. Siinä hetkessä, suomenlahdella, syntyi COVER ME.

Maihin palattuamme vedettiin parit treenit, sovitettiin saundit yhteen ja jo parin viikon päästä olimme ekalla duokeikalla. Tästä meni hetki, ehkä pari viikkoa ja meidät bookattiin duona laivoille, kahdelle eri laivayhtiölle. Hieno startti, myönnetään.

Kysynnän kasvaessa laivayhtiöiden toimesta vahvistimme duoamme lyömäsoittimilla. Idea oli selkeä; halutaan trio-kokoonpanoon Loota Percussion settiä soittava taitava rumpali. Näin Joonaksesta tuli uusi COVER ME:n jäsen ja kokoonpano laajeni duosta trioon.

Livevideoita keikoilta: